St.Petersburg 25.6.2015
English translation after Finnish text
Juhannus on ohi, mutta onhan kesää vielä jäljellä vaikka lomat onkin tältä erää lusittu. Takaisin töihin, muutama päivä meni niin ettei ehtinyt reissua ajattelemaankaan mutta vihdoinkin pääsin istahtamaan taas toimivan tietokoneen ääreen.
Kiitos IT-osasto, saitte
koneen kuntoon eikä edes mitään hävinnyt.
Olen käynyt Norjassa
muutamalla lyhyellä reissulla aiemminkin, ensimmäisen kerran moottoripyörällä
jo 70-luvulla mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa pitempään kuin pari päivää.
Luonto on todella
kaunista niin pohjoisen karuilla rannoilla kuin vähän etelämpänäkin jossa
Atlantin rannikolla voisi äkkiä luulla olevansa vieläkin etelämpänä.
Vuoria ja vuonoja on
niin paljon että tien, tunnelien ja siltojen tekijöillä on töitä riittänyt ja
riittää vielä pitkään. No onhan Norja rikas maa ja rahaa riittää infraankin
toisin kuin Suomessa, Venäjästä nyt puhumattakaan.
Reissun aikana
bongattiin sähköautoja, lähinnä Tesloja, kun niistä niin paljon puhutaan.
Ensimmäisin päivinä
tuntui siltä että taitavat puhua potaskaa kun ei yhtään tunnistettavaa tullut
vastaan. Tromssan lähellä tuli ensimmäiset pari vastaan, sitten oli vähän
hiljaisempaa, kunnes Trondheimissä niitä näimme toista kymmentä.
Kristiansundissakin niitä
oli enemmän kuin yhdessä kädessä on sormia, eli uskottava on että Norjassa on
sähköautoja. Lisäksi näimme kymmeniä tavallisempia malleja kuten Nissaneita ja
vastaavia jopa pari BMW i3:stakin.
Lampaita oli lukematon
määrä, pohjoisessa enemmän kuin etelämpänä missä ne olivat pääsääntöisesti
aitauksissa. Pohjoisessa etsivät ruokansa mistä parhaiten löysivät = tien
penkoilta.
Poroja oli vähemmän kuin
mitä muilla pohjoisen reissuilla olen nähnyt, olisikohan viileällä säällä
osuutensa tähän.
Itikoita ei ollut eli on
sateesta jotain hyötyäkin. Edellisen reissun jälkeen valkoinen kypärä oli
kaikkea muuta kuin valkea.
Reissun kuluja
ynnäillessä totesin että Suomea kalliina pitäneenä ja Venäjän hintatasoon
tottuneena Norja on tosi kallis.
Kahvi maksaa huoltamolla
halvimmillaan 3€/kuppi ja kaljatuoppi ravintolassa 20€,
2 - hengen hotellihuone alkaen
100€. Toki halvemmallakin pääsee mutta sitten ostetaan kaljat ja ruoat kaupasta
ja kokataan itse.
Telttamajoitukseen en
enää tällä iällä lähde varsinkaan näillä keleillä mitä nyt kohdalle sattui.
Muuten olen valmis lähtemään
joskus vielä uudelleenkin Norjaan, eteläinen osa on näkemättä.
Ensi kesänä minne, ehkä
Ranskaan; Kreikan reissukin on vielä tekemättä.
Syksyllä on kuitenkin
tarkoitus lähteä Jyrkin kanssa Elbrukselle…
Jaska
Midsummer is over and done, a lot of summer yet left even though
no holidays for a while. Back to work, a couple of days to get understanding
what has happened and what not but finally I had some time to sit with my
computer that is ok again.
Thanks to our IT department who fixed it and did not loose
information.
I’ve been in Norway some short visits before, first time with motorcycle
in 70´s but only now more than a couple of days.
Nature is really gorgeous
as well in rugged north as in southern part of the country where especially
close to the cost one could imagine to be even further south.
Mountains and fjords so
much that the road, tunnel and bridge constructors have had a lot of work and
there is a lot of to do. Well, Norway is a rich country and has money for infra
not like Finland, not even to talk about Russia.
During our ride we looked
at electric cars, mainly Tesla´s as they are been talked so much Norway to be
full of. First days nothing, I started to think that all this talking is pure
shit as not el.cars detected. Close to Tromso we saw the first ones and then
nbot so many until in Trondheim I saw more than 10 Tesla´s.
In Kristiansund there were
more of them than fingers in one hand, so have believe that there electric cars
in Norway. Also we saw unnumbered amount of usual models like Nissans and also
couple BMW i3.
Sheeps we saw a countless
amount, more in north than in south where they were mainly inside bars. In
north they wandered around trying to find something to eat, mainly at road
sides.
Raindeers I saw less than
on previous time in north, maybe the cool weather has something to do with
that.
No mosquitos, so there
some advantages of the rainy weather. Previous time the white helmet was far
away of being white when back.
When counting together
the cost of the ride I noticed that as I’ve been considering Finland to be
expensive while used to the price level of Russia, Norway is really expensive.
A cup of coffee costs at gas
station 3€ and one beer in restaurant 20€, 2-bed hotel room is starting from
100€/night. Of course it’s possible to travel cheaper but then you have to buy
food and beer from a supermarket and do your meal yourself.
Sleeping in a tent I’m
too old especially on weather like we had this time.
Otherwise I’m ready to go
to Norway again as I have yet been in the southern part of the country.
Where to go next summer,
maybe to France or Greece, who knows.
This autumn I’m anyway
going to go to see the Elbrus with Jyrki...
Jaska

